osa 5

Kirjoitettu: 13.5.2007

kyllä sinne kotiinkin piti sitten lopulta mennä. oikeastaan olisin venyttänyt sitä vielä mutta Jake patisti tekemään sen heti. mulla ei ollut mitään hajua mitä sanoisin sille. ei mitään mielikuvaa.

avasin oven ja kävelin keittiöön jossa äiti vaihteeksi teki ruokaa.

"helou." sanoin jotain sanoakseni. äiti oli vaitonainen joten jatkoin. "tota. eilisestä. en oikeen tiedä mitä sanoisin. ömm.. niin mä ja Peetu. tykkään Peetusta."

"niin.. huomattiin se kyllä. en tiedä onko se ihan oikein mut ei me tiedetä voiko teitä toisiltanne kieltää."

"nii no. ei me tiedetä halutaanko me. tai että mitä siitä tulee. mut ainakin tiedätte nyt sitte. ja olin Jakella yötä."

hetkinen. puhelin soi. oho. Peetu.
"Jenni."
"no huomenta. ootko sä jo jutellu sun äitis kanssa?"
"oon."
"no mitä se sano?"
"ei oikein mitään. ei se ihan hyväksy mut ei se voi kieltääkään."
"joo sama meillä. mut oikeastaan parempi et se kävi näin. miten muuten me oltais pystytty kertomaan."
"nii no en mä ainakaan.."
"mitä sä teet?"
"en oikein mitään." kävelin samalla pois keittiöstä ja heilautin kättä äidille. menin rappukäytävään asti. "ajattelin jos vaikka sut näkis." kävelin portaita ylöspäin.
"no jos tuun sinne nyt niinku heti?"
"älä nyt ihan heti. tai siis. ku mun pitää käydä Jakella.." olin samalla päässy Jaken oven taa ja soitin ovikelloa. ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun Peetu avasi oven. jäin vain tuijottamaan sitä.

Peetu avasi suunsa ensin. "niin tota.. sori että epäilin teitä. ei tarvi enää vakuutella että ootte vaan ystäviä."

olin edelleen yhtä ällistynyt. katselin vaan vuorotellen Peetua ja Jakea.

Peetu jatkoi: "niin että te voitte olla ystäviä ja me voidaan olla jotain muuta."

suuni levisi hymyyn ja Peetu sulki mut vaan syliinsä.

älä irrota koskaan. älä koskaan.

ääneen sanoin: "älkää pojat jättäkö mua koskaan. mitä mä tekisin ilman teitä."