osa 10

kirjoitettu 2.7.2007

olin kotona omassa huoneessani. peetu oli vielä koululla kai. tai oikeastaan mua ei kiinnostanut. oli ollu erittäin paska päivä vaan jostain syystä. en halunnut nähdä ketään. makasin vaan lattialla ja kuuntelin musiikkia kuulokkeista. lattialla siksi että sänky oli petaamatta ja siinä oli jonkin verran erinäistä roinaa.

ovi kävi ja omaa huonettani vastapäinen ovi.

se on peetu. älä tule tänne. älä tule.

"Jenni olet sä kotona?", Peetu kuitenkin huusi. yritin olla hiljaa.
"Jenni!"
"NO MITÄ?!", karjaisin takaisin.
ovi avautui varovasti ja Peetu kurkisti ovenraosta.
heitin kuulokkeet lattialle ja nousin istumaan.
"niin jos oli jotain asiaa niin voi kertoa tai sitten voi lähteä takas sinne mistä tulitki!"
"kuule..." peetu yritti saada mua rauhoittumaan ja sekös mua suututti.
"ulos täältä nyt ihan oikeesti!!"
näin peetun ilmeen muuttuvan. tiesin että huutaminen oli virhe. peetu suuttui helposti. nytkin se sulki oven ja kuulin sen askeleet käytävässä ja hetken päästä ulko-oven kolauksen.
kihisin vähän aikaa yksin lattialla kunnes tajusin mitä olin tehnyt. katselin kuulokkeita jotka olin viskannut lattialle ja toivoin että ne toimii vielä.

miksei Jumala tehny mulle pidempää pinnaa! tai eihän peetu edes tehnyt mitään..

nousin ylös ja tunsin itseni taas erittäin tyhmäksi. laitoin kengät jalkaan ja kävelin portaita alas. en pitänyt kiirettä koska tiesin että peetu oli joko tahallaan jossain lähellä, tai sitte jossain erittäin kaukana.
pääsin rappuset alas ja menin kadulle. itku alkoi olla lähellä. miksi rakkailleen pitää aina huutaa. katsoin vasemmalle ja melkein pelästyin kun näin peetun kävelevän mua kohti. olisin halunnut juosta pois, mutta se ei olisi ratkonut mitään. näin peetun kasvoista että se oli vihainen. käänsin katseen maahan ja odotin että se oli mun kohdalla. nieleskelin. avasin suuni sanoakseni jotain, en tiennyt mitä, tai olisiko anteeksipyynnöstä edes hyötyä. mutta peetu kuitenkin ehti ensin.
"paska! olenko mä tehny sulle jotain?! OLENKO?!"
en saanut sanottua mitään. pudistin vaan päätä. kyyneleet ei pysyneet enää poissa.
"sitähän minäkin!", peetu jatkoi huutamista.
nostin katseeni sen silmiin. nieleskelin. "a..ante..eeks.." kyyneleet ei enää riittäneet vaan oli pakko päästää itku ulos. näin peetun ilmeen muuttuvan ja se veti mut syliinsä. annoin itkun tulla. kuulin nyyhkytykseni keskeltä peetun kuiskaavan korvaani jotain.
"anteeksi..."
hetken päästä pystyin rauhoittumaan ja nostin pääni että näin peetun silmät. peetu irrotti musta otteensa ja tarttui hellästi kiinni mun kasvoista, kumartui ja suuteli mua hellästi suulle.

halattiin, ja peetu sanoi hiljaa: "taidetaan olla molemmat vähän kiusaantuneita tästä tilanteesta. välillä tuntuu että olet mun sisko, ja se hankaloittaa asioita.."
en puhunut mitään. silitin kädelläni vaan peetun selkää. eikä se käsi malttanut olla pysymättä ihan kokonaan pois takapuolestakaan. siirsin sen takaisin selkään.

yritetäänpäs nyt pitää ne muut ongelmat pois..