Kirjoitettu: 14.3.2007
”Et ikinä usko mitä tapahtu”, huusin rynnätessäni ovesta sisään. ”et ikinä usko! Jake? Oot sä edes täällä?” Heittelin laukkuni ja vaatteeni kävellessäni peremmälle asuntoon. ”Jake!” Kaikki muut huoneet tarkastettuani päädyin keittiöön.
Ai hups se puhuu puhelimessa..
Istuin pöydän ääreen ja nojasin leukaa käsiini tuijottaen kiinteästi puhelimessa puhuvaa miestä. ”Joo tuota, soittelen sitte myöhemmin lisää… Nyt täytyy mennä! Moi!” Jake lopetti puhelun ja istui mua vastapäätä. Jake, siis ystäväni. Oltiin aina oltu vain ystäviä. Ikäeroakin oli varmaan 10 vuotta. ”Noh?” Tuijotin sitä vaan ja yritin muodostaa sitä sanoiksi mitä yritin kertoa. ”No Jenni mitä on tapahtunu? Miten teillä meni?” Oltiin oltu leffassa Peetun kanssa. Ollaan tunnettu jokunen kuukausi. ”No.. Leffa oli ihan ok.. Mut.. En voi nähdä sitä enää. Mun pitää varmaan muuttaa.. Timbuktuun.” Jake yritti taas ilmeestään päätellen kovasti taas ymmärtää mua mut kaipasi lisäselvitystä. ”No, vietävä!! Me suudeltiin ulkona tajuatko! Me suudeltiin!” Jake oli hämmästynyt. ”Suutelitte? No öö, onko se sitte huono asia?” Nieleskelin ja yritin saada sanottua. ”No.. Tää on nyt vähän sekavaa. En tainnut kertoa sulle ihan kaikkea alun perin… Peetuun piti tutustua sen takia että.. se on sen äidin miesystävän poika.. äiti halus että tutustun tulevaan velipuoleeni ja.. se tais olla virhe…”
Niin, isä oli kuollut joskus aikaa sitten kun olin pieni. Nyt se oli löytänyt uuden miehen helluntaiseurakunnasta mutta.. olin rakastunut sen poikaan.
”Mitä…?” Jake hämmästyi. Jatkoin: ”No älä kuule muuta… Kun mä löydän jonkun niin.. se on mun veljeni. Olen rakastunu melkein mun veljeeni…”
Hiljaisuuden jälkeen Jake aloitti. ”Mutta.. Onhan se laillista. Ette te oo sukua.”
”Joo mut.. Ei se ollu ihan viisasta.. Mitä äiti sanois. Mitä ihmiset ajattelee? Mut silti se oli jotenki. Luontevaa. Se vaan meni niin. Se saatto mut taas tänne ja.. Pihassa.. Sen ruskeat silmät… En mä tiedä mitä mä nyt teen. Mun äiti asuu kohta sen isän kanssa ja… siitä tulee mun velipuoli. En saa rakastaa mun veljeä!”
Romahdin pöydälle ja olkapäille ulottuvat hiukseni hulmahti joka puolelle. Jake nosti päätäni ja keräsi hiukseni siistimmin ja antoi omista pitkistä hiuksistaan mulle ponnarin.
”Ootteks te jo puhunu siitä?” ”No ei olla.. Juoksin aika hyvää vauhtia tänne sisään sen jälkeen… Enkä mä tiedä haluanko koskaan enää nähdä sitä tai puhua sen kanssa.. Tai haluaisin nähdä sen taas mutta… en mä saa. Jake oikeesti. Sano mitä mä teen.”
”Teijän pitää puhua. Tein pitää oikeesti sopia asioista. Jäät mun sohvalle yöksi ja teet sen huomenna. Eikö nii?”
Yritin peruutella. ”Huomenna jo.. eikö se vois odottaa pidempään..? En mä.. en mä pysty.”
”Jos Jenni oikeesti tahtoo selvitä niin te juttelette huomenna. Mut et mee yksin kotiin enää. Jäät tohon mun sohvalle. Okei?”, Jake sanoi ja tarttui mun käteen. ”Okei”, hymyilin sille vähän ja puristin sen kättä. ”Kiitos. Käyn hakemassa hammasharjan. Sulla on mulle petivaatteet?”
”On.”, Jake vastasi. ”Haen ne sillä aikaa.”
Niin asun siis äidin kanssa Jaken alapuolella. Hyppelin sukkasillani porraskäytävässä rappusia alas kunnes puolessa välissä tajusin.
Mitä jos se mies on siellä. Mitä jos Peetu meni sinne. En halua nähdä sitä. Ei. Olis se sanonut.
Yritin kuunnella oven läpi kuuluuko sieltä mitään ääntä. Pidättelin henkeäni. Ei. Vain tv.
Kokeilin ensin väärää avainta. Ei tuota, se on Jaken.
Yritin avata oven niin hiljaa kuin pystyin. Tarkistin eteisestä kengät. Nuo on äidin, äidin, minun, äidin, minun. Huh!
”Moi äiti!”, huusin ja kokosin itseni. ”Moi”, kuului vastaus. ”Olen kyl juuri lähdössä sinne töihin.”
”Joo mä tiedän. Menen Jakelle takas. Haen vain hammasharjaa.” Kurkkasin äidin makuuhuoneeseen ja huusin taas viilettäessäni käytävään ”Moikka! Hyvää työvuoroa!”
Harpoin portaat ylös ja menin avaimella sisään Jakelle. ”EEIEII älä tuu! Älä vaan tuu! Siis ainakaan pidemmälle.”
Pysähdyin ovelle ja odottelin siinä kunnes huuto kuului. ”no niin. Tuu vaan. Jos ei kato kuitenkaan sillon tulla ku toiset tulee suihkusta.” Jake kurkkasi kylpyhuoneesta ja virnisti.
”Joo hyvää yötä”, sanoin sille. ”Painun suoraan nukkumaan”.
Aamulla heräsin Jaken huhuiluun. ”Huomenta Jenniseni. Aamupalan jälkeen voit soittaa Peetulle.” Ynisin jotain vastaukseksi ja taapersin vessaan. Saatuani itseni hereille ja aamupalan syötyä Jake ilmoitti että on lähdössä kaupoille.
”Mitä?”
”Niin että mä lähden kauppaan, haluatsä pyytää Peetun tänne?”
”En mä halua.. Se ei oikein tiedä mun kavereista vielä.. Me mennään tonne ullakolle..”
”Okei.. Mite haluat.”
”Niin..”
”Mutta menen nyt. Soitat sille ja sanot et haluat jutella. Soita kun tulet takas.”
”Joo soitan..”
Ovi meni kiinni ja kuuntelin askelia käytävässä. Pulssi nousi.
Noniin Jenni, kokoa ittes. Olet sä ennenkin sille soittanut.
”No moi, Jenni tässä..”
”Moi… Taisin hämmentää sua eilen..”
”Joo taisit… Olin se minäki. Meijän pitäis selvitellä vähän. Et tulis tänne meijän talolle?”
”No.. Voisin oikeastaan tulla heti. Nähdään, moi.”
Seisoin puhelin korvalla jonkun aikaa ja tuijotin peiliin. Apua… Apua. Miks mun pitää rakastaa sitä. Miks se kaikista. Tai miks sen isä ja mun äiti?
Pistin kengät jalkaan ja menin rappukäytävään. Näin Peetun ulkona ja avasin sille oven. Samaan aikaan kun katsoin sitä sisälläni tulvahti lämmin ja pettymys. Se yritti tarttua käteeni mut peruutin.
”Peetu.. Ei.. Ei me voida. Mä.. mä tykkään susta mut.. Sä olet mun veli. Tai et sä ole mut...” Katselin sen hiuksia ja ruskeita silmiä. Peetu ei sanonut mitään.
Mentiin ylimpään kerrokseen. Samaan mistä pääsee ullakolle. Siellä ei ikinä ole ketään. Ojensin käteni ja meinasin koskettaa sen kasvoja. Pysäytin sen ja kyyneleet valui poskiani pitkin. Vedin käteni pois ja rojahdin lattialle istumaan. Itkin. Katselin kyynelten valuessa Peetua ja Peetu katseli mua. Se näytti avuttomalta. ”Parempi ehkä etten koske suhun nyt.”, se sanoi. Mä olin vaan hiljaa kunnes katkaisin rauhoituttuani hiljaisuuden. ”Mä en voi sille mitään hei.. Taidan rakastaa sua… Silleen aika kamalaa jos susta tulee mun veli..”
”Oli ehkä väärin antaa sen tapahtua.”, Peetu sanoi. ”Ennen kun ollaan juteltu. Mutta en voinu mitään. Jokin kai sumensi mun aivot. Näytit niin kauniilta pihavalon alla.. Tiedätkö mitä. Sä et oo mun siskopuoli. Lauantaina ne menee maistraattiin mut se on silti laillista.”
Katsoin Peetua ja nousin seisomaan. Se tarttui hiljaa mun käsiini ja katsoi mua silmiin. Suudeltiin. Ennen kuin irrotettiin kädet sanoin Peetulle: ”Mä en tiedä haluanko lopettaa tän vai en. ” Katsoin Peetun surullisiin silmiin ja näin kyyneleen. ”Jooh”, se huokaisi. ”Joko ei koskaan enää. Tai sitten aina. Mut en pysty ainakaan kertomaan mun isälle..”
"Joo en mäkään. Antaa tän olla vaan. Jos tuntuu väärältä ni lopetetaan..."
Peetu katkaisi lauseeni: "...ja jos tuntuu oikealta ni jossain vaiheessa kaikki saa tietää."
"Niin", huokaisin. "En tiiä täytyiskö pitää nyt etäisyyttä vai ei.. Jos pidetään? Tä on niin outo tilanne.."
"Joo... Pidetään. Annetaan noiden häiden mennä ja pölyn laskeutua. Jos se alkaa tuntua väärältä saman katon alla niin.."
Nyökytin. "Joo.."
”Mun on vissin parasta lähteä jos meinataan pitää toi päätös.. Koita pärjätä.", se sanoi ja katto mua vähän surullisesti. "Moi..”, se huokaisi kävellessään alas ja huokaisin saman takaisin.
Seisoin samassa paikassa kauan ja tuntui niin kuin olisin yksin koko maailmassa kun Peetu lähti. Sitten muistin Jaken. Soitin sille.
”Jake.”
”Voiko tulla?”
”Voi. Oot sä okei? Tuu tänne”
Juoksin portaat Jakelle. Se pysähdyin ovelle ja Jake katsoi mua. Alaleukani alkoi väpättää ja Jake tuli ja halas mua.
”Sä teit sen.”, se kuiskasi.
”No joo, tavallaan mutta.. Suudeltiin. En tiedä oliko se viimeinen vai.. Vai ei. Miten se voi samaan aikaan olla niin ihanaa ja kamalaa. Miksi elämä on näin raakaa.. Mutta.. sen silmät. Jäin taas niihin ja.. ”
”Lupaat sä et selviät?””Lupaan.”
”Päätittekö olla tekemättä mitään enää vai jatkaa?”
”Päätettiin pistää jatkoajalle. Jos se alkaa tuntumaan väärältä niin lopetetaan se...”
"Selviät sä varmasti?"
"Selviän."
Niin. Voin siis yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti