20

heräsin aamulla siihen kun Peetu nousi vierestäni.
"nuku vaan kulta, mä lähden kouluun", se sanoi.
"mmh", vastasin sille unisena ja käänsin kylkeä. mulla oli vapaapäivä. seuraavan kerran heräsin koputukseen. en tiedä kauanko olin nukkunut Peetun lähdön jälkeen mutta koputuksen jälkeen ovi aukesi heti.
"kuule Jenni", se oli äiti. nousin istumaan, koska äiti näytti vakavalta. "Peetu on ollut onnettomuudessa."
olin hetkessä täysin hereillä.
"mitäh?!"
äiti tuli istumaan viereeni.
"auto töytäisi sitä suojatiellä kun se oli menossa kouluun. hengissä se on mutta tajuttomana sairaalassa."
nousin seisomaan ja tuijotin vaan äitiä. en saanut sanottua mitään auoin vaan suutani.
"pue päällesi niin mennään odottelemaan sairaalaan uutta tietoa."
"joo...", sanoin sille hiljaa ja se meni huoneesta ulos. en oikein ymmärtänyt että se voisi olla totta. puin päälleni ja vedin hiukset ponnarille. ei tuntunut olevan väliä miten hiukset on. kävelin äidin ja Peetun isän perässä autoon. istuin autossa ja tuijotin vain ohi viliseviä taloja ja ihmisiä.
kun päästiin sairaalaan meidät ohjattiin odottamaan johonkin huoneeseen. istuin tuoliin ja tuijotin vain jalkoihini. lääkäri tai joku hoitaja selitti jotain mutta en ymmärtänyt puhetta. hoitaja lähti ja äiti kysyi tarvitsenko jotain. pudistin päätäni. henkeä ahdisti ja istuin vain ja tuijotin lattiaan.
"Jenni", se oli äiti. "lääkäri sanoi että kestää vielä ennen kuin tiedetään mitään. tuletko meidän kanssa kahvioon?"
nyökkäsin. en tiennyt miten äiti ja Peetun isä ottivat asian. en tajunnut ympäristöstä juurikaan mitään. kävelin äidin perässä kahvioon.
"otatko kahvia", äiti kysyi.
nyökkäsin.
"entäs leipää tai muuta?"
pyöritin päätäni ja tuijotin lattiaan. liian vaikea kysymys. äiti lastasi jotain tarjottimelle, myös kahvini ja vei ne pöytään. kävelin perässä. istuin tuolille ja tuijotin kahvikuppiani jonka joku oli laittanut eteeni. siihen ilmestyi lautasella myös leipä. en tiedä kauanko olin tuijottanut lautasta ja kahvia.
"Jenni, kahvi jäähtyy."
hätkähdin ja katsoin äitiin näkemättä oikeastaan mitään.
"oletko kunnossa?", äiti kysyi.
kohautin olkapäitäni ja katsoin taas kahvikuppiin.
"tarvitsetko jotain?"
yhtäkkiä tiesin mitä tarvitsin. nyökytin mutta en saanut suustani kuin yhden sanan.
"Jake..."
otin puhelimen taskusta ja tuijotin sitä ja hain Jaken numeron mutta en pystynyt soittamaan. katsoin äitiin.
"haluatko että minä soitan?", se kysyi. nyökytin ja annoin sille puhelimen. se otti siitä numeron omaan puhelimeensa ja lähti soittamaan. mä katsoin taas kahviini ja aloin vihdoin juomaan sitä. sain juotua siitä suurimman osan ennen kuin äiti tuli takaisin ja leipääkin olin saanut vähän närittyä vaikka ruokahalua ei oikeastaan ollutkaan.
"se on kymmenen minuutin päästä aulassa. haluatko että tulen mukaan?"
pudistin päätäni tuijotin hetken leipää lautasellani ja käärein sen sitten kelmuun jossa se oli tullutkin. otin leivän ja lähdin. istuin ulko-oven lähelle penkille ja tuijotin lattiaan. katsahdin ovelle kun havaitsin tutun hahmon. lähin kävelemään Jakea vastaan mutta en ehtinyt pitkälle koska Jake tuli puolijuoksua. Jake otti mut halaukseen ja silitti selkääni. silloin joku liitos ratkesi enkä pystynyt pidättelemään itkua. itkin, kunnes itku muuttui nyyhkytykseksi.
"mä... mä en tiedä missä se huone on missä me oltiin..", sopersin Jakelle.
"ei hätää", Jake sanoi. "mä tiedän. sun äiti kertoi."
Jake opasti mut sinne huoneeseen missä mä olin jo kertaalleen ollut ja istui sohvalle. mä istuin sen viereen. äiti ja Peetun isä ei olleet vielä tulleet.
"onko sun kylmä?", Jake sanoi ja katseli paljaita käsivarsiani.
nyökkäsin. en ollut tajunnut laittaa tarpeeksi vaatteita. ainoastaan t-paidan. Jake otti mustan hupparin päältään ja käski mun pukea päälleni.
"sä tarvit tätä ite", yritin vastustella mutta Jake ei antanut periksi ja niin kääriydyin Jaken isoon paitaan.
"sä voit nukkua, jos tulee parempi olo. mä herätän sut sitten ku jotain selviää", Jake sanoi.
"kiitos", vastasin, menin pitkäkseni sohvalle ja laskin pääni Jaken syliin. Jake silitti hiuksiani ja sanoi: "älä huoli. kaikki selviää."