osa 12

odotin huoneessani että äänet käytävästä loppuisivat. Peetu oli pyytänyt mua huoneeseensa vielä illalla kun muut olisivat menneet nukkumaan. odotin sitä siis. seisoin ovella yövaatteissani ja pidätin hengitystä - hiljaista. päätin kurkistaa ovesta. katsoin vasemmalle - pimeää. varmuuden vuoksi myös oikealle vaikka siellä olikin vain ovi rappukäytävään. ei ketään missään. menin käytävään ja laitoin huoneeni oven kiinni. hiivin Peetun huoneen ovelle ja avasin sen hiljaa. vanhemmat nukkui yleensä sikeästi eikä heränneet helpolla mutta en halunnut herättää epäilyksiä enkä halunnut selitellä mitään jälkeenpäin.
Peetu istui sängyllä. hymyilin sille laittaessani ovea kiinni. juuri silloin kuulin askeleet käytävästä. pelästyin ja menin nurkkaan jonne ei ovelta nähnyt suoraan. tunnistin äänet kylpyhuoneen oveksi. kuulin kun vessa vedettiin. katselin hämärässä huoneessa Peetua. Peetu näytti jotenkin alakuloiselta istuessaan sängyn päällä. pistin merkille että sillä oli vielä farkut jalassa. paidan se oli heittänyt lattialle. ihan kuin ajatukseni lukien se nousi ylös ja riisui farkut jalastaan ja kömpi peiton alle. minä seisoin edelleen nurkassa ja odotin että äänet loppuisivat käytävästä.
kylpyhuoneen ovi, askeleet, makuuhuoneen ovi... hiljaista.
hiippailin Peetun sängyn viereen ja mietin pitäisikö istua sängylle vai kyykistyä lattialle. en ehtinyt tehdä päätöstä kun Peetu raotti peittoa. ujuttauduin peiton alle Peetun viereen. Peetu makasi kyljellään ja menin selälleni sen viereen.
Peetu kuiskasi korvaani: "jää tänne jooko?"
Nyökkäsin sille.
Se jatkoi: "tuntuu pahalle. en halua nukkua yksin."
Nyökkäsin. käännyin kyljelleni selkä sitä päin ja Peetu laittoi toisen kätensä päälleni. hetki ennen nukahtamistani tuntui kuin maailmassa ei olisi ollut juuri nyt mitään pahaa. oli vain kaksi ihmistä toistensa lähellä. kaksi ihoa toisiaan vasten.

aurinko paistoi kirkkaasti kun heräsin samasta asennosta mihin olin yöllä nukahtanut. olinko koskaan nukkunut näin paikallani. käänsin kylkeä ja suutelin nukkuvaa poikaa vieressäni. Peetu avasi silmänsä ja hymyili hiukan. saatiin jäseniimme eloa kun kuultiin käytävästä askelia ja äidin sanat: "Peetu, Jenni, ette kai nuku enää?"
mä juoksin huoneen läpi samaan nurkkaan missä lymyilin eilen ja Peetu hypähti ovelle kalsareissaan ja avasi sen: "ei, ei nukuta!"
yritin saada nauruni pysymään aisoissa. täähän on kuin jostain serranon perheestä... kuulin huoneen ulkopuolelta puhelimen soivan. tunnistin sen äidin puhelimeksi, sitten epämääräisiä juoksuaskelia. menin kurkkaamaan ovelta. Peetu seisoi käytävässä. Peetu kuiskasi käytävästä ja viittoi mua tulemaan: "nyt!", se oli avannut huoneeni oven ja minä painelin avoimesta ovesta sisään huoneeseeni, viskasin päiväpeiton syrjään ja hyppäsin peiton alle ja laitoin silmät kiinni. toivoin ettei äiti huomaisi mitään erikoista. sillä oli epämiellyttävä tapa tulla joskus koputtamatta huoneeseeni. niin se tuli nytkin.
"Jenni mitä jos nousisit. kello on jo kaksitoista."
Yritin teeskennellä vastaherännyttä. "Mjoo. Olen ihan hereillä.."
äiti hymyili ovelta. "hyvä on. mutta älä nukahda uudestaan."
nousin ylös ja aloin laittaa vaatteita päälle.
kröhöm.. taisi mennä vähän tiukalle...
vedin housuja jalkaan kun oven takaa kuului koputus ja Peetun ääni.
"saako tulla?"
"saa."
jostain syystä mua ei haitannut vaikka nähtiinkin toisemme puolipukeissa. kai se johtui siitä että mulla oli jonkun verran kavereina miespuolisia. no ei äiti sitä varmaankaan ymmärtäisi.
mieleeni tuli taas äskeinen onnistunut huijaus. sanoin hiljaa Peetulle hihitykseni keskeltä: "olin just päässy peiton alle kun äiti pompahti tänne.. joku soitti sille sekunnilleen oikeeseen aikaan.."
Peetu naureskeli myös. "älä muuta sano. mut ajattele jos meidät olisi löydetty samasta sängystä.."
myönsin. siitä olis jouduttu kuulemaan pitkään.
"mut se oli silti ihan hauskaa." Peetu jatkoi. "otetaanko ens yönä sun huoneessas?" Peetu nauroi.
naurahdin ja läimäisin sitä käsivarrelle: "tyhmä! jäädään varmasti kiinni."
Naurettiin.

en silti väitä ettenkö haluaisi nukkua Peetun vieressä tulevaisuudessakin.